👻

    Julkaistu 11.11.2022

    Mjuk lanseeraa antikampanjan Slowvember ja opastaa uusia käyttäjiä käytettyjen huonekalujen piiriin

    Käytettyjen huonekalujen markkinapaikka Mjuk lähtee mukaan ”Slowvember” -kampanjaan kehottamalla hitaaseen shoppailuun eli lompakolle, luonnolle ja omatunnolle ystävälliseen ostamiseen. Kampanja tarjoaa marraskuussa alestressin sijaan pitkäkestoisia alennuksia ja opastaa myös uusia käytettyjen huonekalujen ystäviä second hand -trendin pariin. Mjukin kyselytutkimuksen mukaan jopa 82% suomalaisista kiinnostaa jo käytettyjen huonekalujen ostaminen.

    Viikot ennen joulua ovat kiistämättä vuoden stressaavinta aikaa. Eikä vähintään tänä vuonna. Auttaakseen asiakkaitaan pitämään taloutensa ja mielenrauhansa tasapainossa, Mjuk on päättänyt liittyä Slowvember-kampanjaan. Sen sijaan, että marraskuun kampanjarysässä kannustettaisiin kiireeseen, stressiin ja harkitsemattomiin päätöksiin nopeilla tarjouksilla ja alennuksilla, Mjuk keskittyy perusarvoihinsa: kestävyyteen, laatuun ja mukavuuteen. Kampanjan fokus on säästöissä, joita saa aina, kun ostaa käytettynä uuden sijaan. Tottuneille käytettyjen tavaroiden ostajille ei tule uutisena, että Mjukista ostaessa säästää aina jopa 90 % uuteen verrattuna. Lisäksi asiakkaat saavat jopa 20 % alennusta koko valikoimasta koko loppukuukauden ajan ja näin ehtivät harkita ostopäätöksiään rauhassa.

    Kampanjan avulla Mjuk haluaa myös opastaa uusia second hand -ostajia käytettyjen huonekalujen äärelle. Mjuk on tehnyt valikoiman selaamisesta helpompaa uusien kategorioiden avulla ja kampanjan aikana pyyhitään myös pölyt kirppistelyn maineelta jakamalla kiinnostavaa tietoa alalta ja Mjukin toiminnasta, joka auttaa vielä empiviä asiakkaita ottamaan ensiaskeleen käytettyjen huonekalujen maailmaan.

    "Second handin ostaminen pitäisi aina olla ensimmäinen vaihtoehto ja haluamme tällä kampanjalla tarjota jo tottuneille käytetyn tavaran ystäville mahdollisuuden tehdä harkittuja päätöksiä marraskuun ajan, mutta myös löytää uusia yleisöjä käytettyjen huonekalujen pariin. Käytettyjen huonekalujen trendi on tullut jäädäkseen", sanoo Ella Peltovuori, Mjukin markkinointijohtaja.

    Mjukin toteuttamasta kyselytutkimusta selviääkin, että suurin osa suomalaisista on jo kiinnostunut käytettyjen huonekalujen ostamisesta. Etenkin nuoret ovat löytäneet vastuullisemman tavan sisustaa. 82 % suomalaisista kiinnostaa käytettyjen huonekalujen ostaminen ja 22-29 -vuotiaista jopa 90 % voisi ostaa jonkin huonekalun käytettynä.

    Tuloksia Mjukin toteuttamasta kyselytutkimuksesta*:

    82 % ihmisistä ovat kiinnostuneita ostamaan huonekaluja käytettyinä 22-29 -vuotiaista jopa 90 % on kiinnostunut ostamaan käytettyjä huonekaluja Suurin epäilyksen aihe käytettyjen huonekalujen ostoon on niiden kunto ja hygieniasyyt – tästä syystä Mjuk tekee aina laatutarkastuksen ja puhdistaa huonekalut ennen niiden laittamista myyntiin *Kysely on toteutettu Bilendin online-paneelin kautta 2021 ja vastaajia on 1200.