Julkaistu 23.9.2021
Second hand -kalusteiden uusi kotimainen startup Mjuk keräsi 1,5 miljoonan euron rahoituksen - kansainvälistyminen alkanut
Nopeassa kasvussa oleva second hand -kalusteiden markkinapaikka Mjuk on kerännyt 1,5 miljoonan euron rahoituskierroksen ja tähtää nyt Euroopan markkinoiden valloittamiseen. Mjuk otti elokuussa ensimmäisen askeleen kansainvälistymistä kohti ja laajentuminen Ruotsin markkinoille on jo täydessä vauhdissa. Kiertotalouteen perustuvan ja kestävää kulutusta tukevan Mjukin tähtäimessä on Euroopan markkinajohtajuus käytettyjen huonekalujen myynnissä.
Second hand on maailmanlaajuinen megatrendi, jonka kasvaa yli kymmenen prosentin vuosivauhtia, johon myös suomalaiset kuluttajat ovat hurahtaneet. Ainoastaan Keski- ja Länsi-Euroopan second hand -kalustemarkkinan arvioidaan olevan monen miljardin arvoinen. Mjukin markkinapaikka on Euroopassa ainoa laatuaan, sillä yritys noutaa kalusteet myyjän valitsemana aikana ja hoitaa koko myyntiprosessin tarjoten samalla modernin digitaalisen ostokokemuksen. Mjuk on palvellut jo tuhansia asiakkaita ja yli 10 000 kalustetta on löytänyt uuteen kotiin palvelun kautta. Kasvun takana on second handin räjähdysmäinen suosio yhdistettynä uniikkiin ja moderniin palvelumalliin, joka ratkaisee yleisimmät käytetyn tavaran kaupan liittyvät ongelmat.
”Mjukin innovatiivinen liikeidea herätti meissä heti mielenkiintoa, ja tavattuamme nuoren mutta uskomattoman kunnianhimoisen perustajatiimin päätös sijoittamisesta yhtiöön syntyi nopeasti. Mjuk eroaa muun muassa erittäin kohdillaan olevilla asiakaslähtöisyysarvoillaan, ja näytöt skaalautuvasta palvelusta vakuuttivat meidät. Me Lifelinella näemme huonekalumarkkinalla saman kehityssuunnan kuin käytetyssä elektroniikassa ja muodissa: kuluttajat haluavat vaivattomamman ja kestävämmän tavan hankkia tai myydä huonekalunsa. Juuri tämän takia näemme, että Mjukilla on kaikki tarvittavat komponentit menestykseen”, sanoo Juha Lindfors, Lifeline Venturesin osakas ja Mjukin hallituksen jäsen.
Rahoituskierroksen ja nopean kasvun siivittämänä Mjuk on vastikään aloittanut operaatiot myös Ruotsin markkinalla. “Kansainvälistyminen parantaa myös asiakaskokemusta, sillä ostajat löytävät laajemman valikoiman tuotteita ja voivat helposti tilata kalusteita esimerkiksi Ruotsista Suomeen. Kokemus on myös myyjälle parempi, kun potentiaalisia ostajia on enemmän ja kalusteelle löytyy tehokkaammin uusi koti. Rekrytoimalla huippuosaajia kansainvälisesti, panostamalla skaalautuvaan tekniseen infrastruktuuriin ja monistettavaan operatiiviseen toimintamalliin luomme alustan nopealle kansainväliselle laajentumiselle” kommentoi yrityksen kasvujohtaja Max Heino.
Ruotsin jälkeen suunnitelma on laajentua Euroopan markkinoille, ja tähtäimessä on muun muassa Saksan, Tanskan ja Hollannin markkinoiden avaus vuoden sisällä. “Strategiamme perustuu nopeaan laajentumiseen, joka mahdollistaa sekä olemassa olevien second hand -kuluttajien, että uusien vaivattomuuslähtöisten käyttäjien palvelemisen kansainvälisesti” kertoo Mjukin toimitusjohtaja Rickard Zilliacus.